Lapin huiput

Lapissa riittää vaelluskohteita joka lähtöön, mutta myös välimatkat paikkojen välillä ovat pitkät, joten on hyvä valita omiin aikatauluihin sopivat kohteet. Oma kesälomareissuni suuntautui autolla Kolariin ja Kolarin kautta lähimaastoon, Kilpisjärvelle ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Olen ollut matkailijana aiemmin sellainen, että lähikohteet eivät ole kiinnostaneet, vaan olen joka loma suunnannut Kaakkois-Aasiaan tai muualle mahdollisimman kauas Suomesta. Tänä vuonna, osin myös koronan takia, päätin nauttia lomasta Suomessa ja käydä paikoissa, jotka eivät ole aiemmin olleet listallani. Perhettäni asuu Kolarissa, joten siitä oli hyvä starttaa tämä reissu.

Pakasaivo eli Lapin Helvetti, Muonio

Pakasaivoa en sinällään kutsuisi vaelluskohteeksi, mutta on todella mielenkiintoinen paikka nähdä jos tuolla Länsi-Lapissa viettää aikaa. Ensinnäkin hyvä aloittaa siitä, että tuo nimihän on jo todella mielenkiintoinen. En ollut aiemmin kuullut saivojärvistä, mutta tämä kyseinen on siis rotkojärvi minkä vesi on lähteistä peräisin eli tänne ei laske joki. Pakasaivon on arvioitu olevan noin 60m syvä, mistä viimeiset noin 50m on hapetonta vettä, sillä kyseisessä järvessä ei tapahdu järvien normaalia kiertoliikettä (en ala sen enempää selittämään kun en näistä tiedä, mutta Googlatkaa lisää jos saivojärvet kiinnostavat). 

Se mikä saivojärvistä itselleni ainakin tekee mielenkiintoisen on niiden mytologia, sillä paikalliset saamelaiset ovat uskoneet näiden olevan vainajien ja henkien asuinpaikkoja ja tästä syystä näitä paikkoja on palvottu ja niitä pidetty kokoontumis- ja uhripaikkoina. Menisitkö saivojärveen tämän tiedettyä uimaan? Itse jätin uimisen väliin, mutta siksi kun vettä satoi ja asteita tuona heinäkuun kesäpäivänä oli +7. Pakasaivon parkkipaikka ja notskipaikka löytyy rotkon päältä, mutta rotkoa pääsee aika helposti kävelemään alas järvelle saakka pieniä polkuja pitkin. Järven pääsee myös kävellen ympäri (muistaakseni noin 3km kierros).

Kesänkitunturi ja Pirunkuru, Pallas-Yllästunturin kansallipuisto

Kesängille suosittelen lähtemään Pirunkurun puolelta eli Kesänkijärven rannan tuntumasta. Olemme perheeni kanssa kaikki vähän sellaisia vaeltajia, että lähdemme paljon seikkailemaan myös merkittyjen reittien ja polkujen ulkopuolelle (maalaisjärki päässä) niin tälle reissulle pituutta tuli noin 14km. Kesänkitunturin ja Pirunkurun reitti itsessään taitaa olla noin 8-10km, sanokaa fiksummat jos olen väärässä. 

Vaellus starttasi Kesänkijärven kauniilta rantamaisemilta ja aika nopeasti lähti nousemaan kohti pirullista Pirunkurua, kyllä nimi kertoo kaiken. Pirunkuru on kivikkoinen rotko, jota pitkin noustaan Kesänkitunturin (517m) huipulle. Reitin pystyisi tekemään myös niin päin, että laskeutuu Pirunkurua pitkin alas, mutta ainakin näin kesäisin sanoisin ylämäen olevan jopa turvallisempi kun ei tarvitse alaspäin temppuilla heiluvien kivien päällä. Nousu on suhteellisen jyrkkä ja kivikko raskas maasto kulkea, joten jos korkeus ja jyrkkyys mietityttää, kannattaa ottaa vaellussauvat avuksi tasapainoa pitämään. Kun loppu alkaa häämöttämään, suosittelen poistumaan reitiltä joko oikealle tai vasemmalle (komeat huiput molemmin puolin, josta näkymät tooodella pitkälle laaksoon ja muille tuntureille). Kesänkitunturin merkitty reitti jatkuu tunturin ylittäen Tahkokurulle (Lappi-sanastoa: kuru = laakso, kero = huippu), jossa voi kodassa tai ulkonuotipaikalla grillata vaikka makkaraa. 

Välikommenttina jos joku miettii mikä kartta kannattaa olla mukana tällaisilla reissuilla niin itselläni oli kännykässä Karttaselain-appi (toimii iPhonessa mainiosti), joka on todella kattava maastokartta kaikkine kilkkeineen. Tuota selatessa näet maaston ja korkeuserojen lisäksi mm. polut, merkatut reitit, kodat, autiotuvat, parkkipaikat, moottorikelkkareitit yms. Toki laitteisiin ei kannata ainoastaan luottaa niin paperikartta ja kompassi ovat myös aika ehdoton varsinkin pidemmillä vaelluksilla. Autiotuvissa tai kodissa kun lähestulkoon koskaan ei ole pistorasioita, joissa ladata laitteita jos akut pääsevät loppumaan ja varavirtalähteestäkin akku finaalissa.

Tahkokurulta suuntasimme Lainiotunturin suuntaan, jonne oli tarkoitus myös kiivetä. Lainiotunturin juurelle matka kävi suhteellisen sukkelaan, mutta itse Lainiotunturille ei ollut polkuja, joten noin tunnin ajan tarvoimme kosteassa metsikössä hyttysten syötävänä kohti huippua, sitä saavuttamatta. Maasto oli vaikeakulkuista eikä seurueemme jaksanut enää Pirunkurun ja Kesänkitunturin jälkeen jatkaa tätä matkaa vaan palasimme takaisin reitille ja kohti Kesänkijärveä. 

Hyttysistä sen verran, että kaikki uutiset ja jutut Lapin hyttysistä ovat kuin ovatkin totta ja voin kertoa, että jopa järeimmät hyttysmyrkyt eivät niihin pure. Nämä pienet pirulaiset ovat todennäköisesti siedättyneet kaikelle ja tekevät kaikkensa, jotta saavat hyökättyä kimppuun. Kiitos Suomen kesän, oli sen verran kylmä, että kuljin itse kuorihousut ja kuoritakki päällä minkä läpi ne eivät pysty pistämään (kangas tiivistä ja kovaa eikä kiinni ihossa). Ainoa ihopalsta, joka näkyi oli silmät ja sinnehän ne yrittivätkin todenteolla iskeä. Ihmiset hyvät, ottakaa kesävaelluksille mukaan hyttyshatut ja kunnon varusteet ja jättäkää hyttysmyrkyt suosiolla kaupan hyllyille. En myöskään suosittele shortseja, jumppatrikoita tai ihonmyötäisiä vaatteita, joiden läpi ne varmasti pistävät.

Saana, Kilpisjärvi

Kilpisjärvi sijaitsee aivan Suomen käsivarressa, rajan läheisyydessä. Nimensä mukaisesti Kilpisjärvellä on järvi, Kilpisjärvi, jonka edestä aukeaa uskomattoman kauniit maisemat Saanatunturille, Mallaan ja Ruotsin ja Norjan lumihuippuisille vuorille. Saanatunturin huipun vaellus lähtee Kilpisjärven luontokeskukselta, mistä löytyy myös parkkipaikat, leirintäalue ja mökit. Saavuimme autolla kohteeseen puolenpäivän jälkeen ja löysimme yhden vapaan parkkipaikan vaelluksemme ajaksi, joten kannattaa saapua Kilpisjärvelle hyvissä ajoin jos autolla liikutte. 

Reitti Saanan huipulle (1029m) on noin 4,5km pitkä ja polku suhteellisen helppokulkuinen (toki nousu vie aikaa vaikka jyrkkä nousu ei olekaan). Nautiskelimme maisemista, valokuvasimme ja herkuttelimme eväitämme vähän väliä niin meillä huiputukseen meni aikaa noin 3h. Kannoimme lisäksi kaikki vaelluskamamme selässä kun tarkoitus oli huiputuksen jälkeen vaeltaa Saanajärvelle ja pystyttää teltta Saanajärven päivätuvan läheisyyteen. Omassa rinkassani oli painoa arviolta 15-20kg sisältäen teltan, makuupussin ja -alustan, omat vaelluskamat ja 3hlö ruuat ja kokkausvälineet.

Reitti Saanan huipulle oli mahtava ja maisemat henkeäsalpaavan kauniit! Vaikka tuntureilla tuulee aina eikä ollut lämmin, saimme seuraksemme lähes pilvettömän taivaan ja kesäauringon. Metri metriltä maisemat varsinkin Norjan suuntaan muuttuivat yhä kauniimmaksi. Suomen puolen maisemat Saanan huipulta eivät olleet yhtään sen vähäisemmät, sillä näimme kilometreittäin erämaata ja tuntureita. Jäin huipulla miettimään sitä, että miksi Suomen tunturit ovat laakeita ja muutama kilometri Norjan puolelle vuoret ovat teräväkärkisiä lumihuippuja. Kuulemma ennen jääkausia myös Suomen vuoret ovat olleen Norjan vuorten kaltaisia, mutta meidän useat jääkaudet muovasivat huipuistamme laakeita.

Huiputuksen jälkeen poikkesimme pääpolulta Saanatunturin pohjoispuolelle ja kohti Saanajärven päivätupaa. Matkaa päivällemme tuli noin 9,5km ja saimme teltat pystytettyä illallisen jälkeen juuri ennen puoltayötä. Keli yön aikana ei antanut meille armoa ja yölämpötila putosi noin nollaan tuulen ja vesisateen siivettelemänä.

Aikaisemma blogikirjoituksessani kirjoitin varusteista ja tämä oli juurikin se hetki, milloin tajusin makuupussini olevan liian kylmä näille vaelluksille, sillä palelin koko yön ajan ja sain hädintuskin nukutuksi. Onneksi telttani on hyvä ja vettä pitävä niin emme sentään kastuneet yösateista. Toinen telttamme oli lainateltta ja teimme sen kanssa myös virheen emmekä tsekanneet etukäteen miten sen kasaaminen onnistuu. Saanajärvelle päästessämme tajusimme, ettei siellä ollut kenttää ollenkaan emmekä saaneet Googlattua tai katsottua Youtubesta kasaamisohjeita. Noin tunnin ärräpäiden jälkeen saimme kuin saimmekin teltan kasattua ja rauhoituttua yötä varten.

Eli, vinkki vitonen, jos ei ole omaa telttaa mukana vaan lainateltta niin AINA kootkaa sen ennen reissua tai edes katsokaa ohjeet kuinka se kootaan. Säästytte hieltä ja harmailta hiuksilta. Lisähuomiona, älkää olettako, että tuntureilla tai erämaassa on puhelimella kenttää. Saanajärven päivätupa oli oikein mukava ja saimme siellä tulet tehtyä tulisijaan ja kokattua liedellä ruuat. Päivätuvat ovat nimensä mukaisesti päiväoleskeluun (toki ovet auki 24/7), eikä niissä normaalioloissa saa yöpyä. Yöpyminen mahdollista ”hätätilanteissa” eli kukin voi määrittää omalla kohdalla mikä tuo hätätilanne on.

Aamu valkeni vesisateessa ja Saanatunturi oli sumun peittämä. Pakkasimme teltat ja tavarat rinkkoihin ja aamupalan jälkeen suuntasimme Saanatunturin itäpuolen kautta Saanajärven reunaa pitkin takaisin luontokeskukselle ja autollemme. Osa reitistä on hyvinkin suomaista ja märkää, joten tänä päivänä emme säästyneet märiltä kengiltä ja vaatteilta. Reitti Saanajärven päivätuvalta luontokeskukselle oli noin 5km. 

Ajelimme Enontekiölle Hettaan samana päivänä ja vietimme yömme lämpimästi mökissä ja seuraavana aamuna suuntasin ensimmäiselle soolovaellukselleni Hetta-Pallas reitille (55km, 3 yötä 4 päivää). Kirjoitan tästä vaelluksesta seuraavassa blogissani tarkemmin. Pysykää kuulolla!