Kiipeily

Lapsesta asti olen saanut harrastaa ja kokeilla aina uusia lajeja. Luonteeltani tykkään hakea haasteita ja uusia kokemuksia, mikä usein myös tarkoittaa sitä, että kyllästyn yhtä nopeasti kun innostun uusista asioista. Lajilistaltani löytyy mm. yleisurheilua, hiihtoa, taitoluistelua, judoa, discotanssia, lattaritanssia, kolmea eri joogaa, vatsatanssia, laskettelua, lumilautailua, parisalsaa, kuntosalia, rullaluistelua, crossfittia, lenkkeilyä, vaellusta ja kiipeilyä. Kaikki yllämainituista harrastuksista on sillä hetkellä olleet mieluisia, mutta kuukauden/vuoden/kahden vuoden harrastamisen jälkeen olen kaivannut taas vaihtelua. Näistä kiipeily on ainut, joka on ollut jo pidempään intohimoni ja joka ikinen kerta se on kivaa. Jos olisi aikaa ja rahaa, tekisin sitä varmaan ympärivuorikautisesti 365 päivää vuodessa. Aivan, alter egoni on ”Överi”.

Vaikka olen kiipeillyt vasta vuodesta 2016, juurtaa kiipeilyintoni juuret aina vuoteen 2006 saakka. Asuin teinivuoteni Porissa ja yksi silloinen tuttavani kiipeili. Ihannoin häntä, hänen seikkailuhaluaan ja pidin häntä todella coolina. Mutta enhän siis minä noihin samoihin asioihin pystyisi? Enhän? Vuosia meni eteenpäin ja kiipeily edelleen kyti jossain sisälläni. Vuonna 2015 asuin Turussa ja kävin silloisten kollegoiden kanssa kokeilemassa seinäkiipeilyä Turun Kiipeilypalatsilla, joka sijaitsee kukkulalla jossakin vanhassa vesitornissa tai muussa kivihallissa aivan keskustan kupeessa. Ainiin ja unohdin siis sanoa, että olen aika vahvasti korkeanpaikankammoinen. Harvoin silti annan pelkojen hallita elämääni vaan kannan päässäni usein ajatusta ”heitetään susille” ja vaan hyppään uusiin juttuihin vaikka ne pelottaakin ja sitten niistä on vaan selviydyttävä. Harvoin ne satuttaa ja vielä harvemmin tappaa.

Turussa asuessani taisin käydä kolme kertaa kiipeilemässä. Lähtökohta oli se, että kiipesin noin 2m jalat ja kädet täristen ja tulin sitten alas. Päätin antaa itselleni aikaa ja edetä uudessa harrastuksessani rauhallisesti ja varmasti, olihan uusi harrastukseni niin jännä ja siisti, etten voinut luovuttaa sen suhteen. Helsinkiin muuttaessa aloitin aika nopeasti käymään Salmisaaren Kiipeilyareenalla ystäväni kanssa ja kumpikin hurahti kiipeilyyn sillä hetkellä, tosin kumpikin korkeanpaikankammoisina.

Ne, joille kiipeily on tuntemattomampaa hommaa, kiipeilyä on siis köysikiipeilyä, boulderointia, jääkiipeilyä ja vuorikiipeilyä. Köysillä voi mennä sisähalleilla esim. Kiipeilyareena Helsingissä, joka on aivan huippupaikka tekemään sitä. Köysillä toki myös mennään kallioilla ja niitähän meillä tässä maailmassa riittääkin. Jääkiipeily on oma juttunsa ja nimensä mukaisesti sitä tehdään jäällä eli jääputouksilla ja kallioilla jäähakkujen ja jäärautojen kanssa. Kiitos tosin ilmastonmuutoksen ja Suomen nykyisen talven, se on meidän maassa hieman haastavampaa, mutta esim. Adventure Partners kiipeilyttää porukkaa Nuuksiossa Swinghill-laskettelukeskuksen lähettyvillä. Vuorikiipeilyn nyt ehkä jokainen tietää ja toki vuoriakin meillä riittää (tosin ei Suomessa), mistä osan voi kiivetä hyvinkin vaellus-tyylisesti ja toiset vaativat teknisempää kiipeilyä.

No mitäs itse teen? Kiipeilen pääsääntöisesti sisällä, mutta olen nyt viimeisen vuoden käynyt myös ulkokallioilla hieman enemmän. Sisällä kiipeilen yläköydellä, liidinä ja boulderoin. Ulkona kiipeilen yläköydellä. Lisäksi olen käynyt joitakin kertoja jääkiipeilemässä ja ensimmäistä kertaa vuorikiipeilemässä Alpeilla vuosi sitten.

Aloitin seinäkiipeilyllä ja tarkemmin sanottuna yläköysikiipeilynä (yläköysivarmistuskurssi) oman harrastukseni. Olin onnekas, että sillä hetkellä sain kaksi kaveria mukaan harrastamaan ja sitä mukaan kun kiipeilystä olen puhunut ystävilleni suu vaahdoten, olen saanut myös lisää porukkaa innostettua. Jos laskin oikein niin olen innostanut 6 uutta kiipeilijää kiipeilyn saloihin oman harrastukseni alettua.

Yläköysikiipeilyssä kiipeilyköysi liikkuu yläköysiankkurin kautta, eli ankkurin, joka on rakennettu kiipeilyreitin yläpäähän (halleilla tämä tarkoittaa yleensä katonrajaa). Toinen kiipeää ja toinen varmistaa kiipeilijää alhaalta. Näin köysi pysyy napakkana koko kiipeilyn ajan ja jos henkilö putoaa/nojaa köyteen ei hän putoa montaakaan senttiä alaspäin. Salmisaaressa on myös hurjan paljon itsevarmistavia kiipeilyseiniä, missä et tarvitse edes kiipeilykaveria vaan voit mennä yksin omatoimisesti. Tätä voit tehdä myös vailla mitään kiipeilykokemusta, turvallisesti. Jos joku on mediasta lukenut kiipeilyonnettomuuksista halleilla, ovat ne yleensä olleet kiipeilijän omia virheitä, eivätkä laitteiden/köysien/tarvikkeiden/hallin. Kiipeilyssä aina on omia riskejään, mutta oikein ja turvallisesti harrastettuna pääsee pitkälle.

Halusin päästä tietylle tasolle eli greidille ennen kuin menin liidikurssille (alaköysikiipeilyn varmistuskorttikurssi) ja saavutin noin 6a tason yläköydellä noin vuosi aloituksestani. Ensimmäisenä kiipeilyvuotenani ehdin käymään kiipeilemässä ehkä kerran viikkoon jos sitäkään ja toisena vuotena panostin sen verran enemmän, että otin itselleni vuosijäsenyyden Kiipeilyareenalle, jonka kanssa sain käydä mielinmäärin kiipeilemässä vuosijäsenhintaan. Kun tuo 6a taso oli saavutettu, varasin itselleni liidikurssin ja sain kurssin päätyttyä liidikiipeilyn varmistuskortin.

Mitä tulee noihin greideihin mistä puhun, Suomessa tietääkseni käytetään Ranskan greidisysteemiä (maailmalla on muutamia eri greidaustapoja eli miten helpoksi/hankalaksi reitti määritellään) ja yleensä reitit greidataan 3 tai 4 ylöspäin niin, että mitä pienempi numero, sitä helpompi reitti. Salmisaaressa taitaa 4 olla helpoin ja sitä mukaa taso nousee 4, 4+, 5a, 5b, 5c, 6a jne. Jos reitti on hieman tiukempi vielä, voi kirjaimen perään lisätä + merkin eli esim. 6b+ on vaikeampi kuin 6b. Sisällä reittejä tekee ammattikiipeilijät ja hallien työntekijät ja näitä reittejä uusitaan ja muutetaan aika ajoin, joten aina löytyy uutta kiivettävää.

Nyt vuosia on muutama takana ja oma greidi noussut 6b+/6c tasolle. Ensi kesänä tarkoituksena aloittaa liidaus ulkona + kokeilla trädikiipeilyä eli traditional climbing missä kallioon asetetaan mm. kiipeilykiiloja tai -kamuja varmistusta varten. Eli selkokielellä etenen taas hieman haastavampiin ja uusiin juttuihin kuin mitä nyt tehnyt. Myös multi pitch reitit kiinnostavat (näitä ulkomailla korkeilla kallioilla). Multi pitch kiipeilyssä ollaan siis korkeilla kallioilla ja reitillä on monta köyden pituutta. Ne, jotka ovat nähneet Alex Honnoldin tähdittämän Free solo dokkarielokuvan, näkivät hänet kiipeilemässä soolona (ilman valjaita/köysiä/varmistuksia) Yosemiten kansallispuistossa sijaitsevan El Capitan kalliovuoren Freerider reitin. Soolona en ole lähdössä kiipeilemään, mutta esimerkkinä näistä pitcheistä, tällä reitillä taitaa olla köysillä kiivettäessä noin 30 pitchiä eli 30 köydenmittaa reitillänsä. Metrejä tälle koko reitille tulee sen 1000m. Käärmekallion 12m reitit kalpenee tuon rinnalla. Multi pitchissä toinen kiipeilijä kiipeää liidinä yhden pitchin ylös ja sitten varmistaa yläkautta yläköydellä toisen kiipeilijän samaan spottiin ja matka jatkuu. Noh se siitä, mutta eteenpäin siis menossa.

Oman treenin ja kehityksen lisäksi kävin nyt syksyllä myös KTO-kurssin ja nyt tänään oli KTO-koe, jonka läpäisin ja sain itselleni köysitoiminnanohjaajan (KTO) pätevyyden. Tulevaisuudessa pystyn järjestämään ja ohjaamaan mm. kalliolta laskeutumisia ja yläköysiryhmiä sisällä ja ulkona. Nyt KTO taskussa, ajatuksissani on seuraavaksi suuntautua KO:ta kohti eli kiipeilyohjaajan pätevyyttä, jolloin voisin ohjata ja opettaa yläköysi- ja liidikiipeilyä myös. KTO-kurssista lisää seuraavassa blogitekstissäni.