End of an era

Valmistuin 30.6.2021 Eerikkilän Urheiluopistosta Erä- ja Luonto-oppaaksi Luontoalan ammattitutkintoon. Päätin aika nopeasti 2020 keväänä, että päätän hakea kouluun ja pohdin vielä hakuvaiheessa, että otanko paikan vastaan jos sitä tarjotaan. Loppukeväästä tarjottiin opiskelupaikkaa enkä miettinyt sekunttiakaan kun vastasin puhelimessa tulevalle ohjaajalleni, että KYLLÄ, tulen Eerikkilään. Niin ne opinnot alkoivat 3.8.2020 Eerikkilän Hämeen Luontokeskuksella. En tiennyt vielä silloin mihin pääni olin laittanut, mutta ensimmäisenä päivänä saadun lukujärjestyksen mukaan homma vaikutti oikein oikealta valinnalta. Meidän opiskelijat heitettiin ns. heti ensimmäisellä viikolla syvään päätyyn ja päästiin ryhmissä 3 vrk aloitusvaellukselle, mistä olenkin jo viime syksynä blogiin kirjoittanut. Ekat viikot Eerikkilässä olivat tutustumista tulevaan alaan; moni alan varusteita myyvä/tuottava yritys kävi visiitillä, opeteltiin tyypillisimpiä erätaitoja, kuten kiehisten- ja tulentekoa, suunnistusta, varusteita, jokamiehenoikeuksia ja luontomatkailun perusteita. Kaikista kymmenistä osaamiskorttikoulutuksista (jos värikynää hieman käytetään), saatiin myös ensimmäinen kortti ekoilla viikoilla; hygieniapassi. Muita kortteja oli mm. EA1 ja EA2, KYP eli kauppayrttipoimijakortti, MATUPA eli matkailualan turvallisuuspassikortti ja työhyvinvointikortti.

Erä- ja luontoalan koulutuksen ajattelin olevan lähinnä hands-on tekemistä luonnossa, mutta yllätyksekseni meillä oli myös aika paljon teoriaa ja ihan normi koulutuntejakin. Tentit toki oli hieman erilaisempia kuin ehkä tyypillisissä kouluissa, sillä meidän vuoden tentit olivat: sienitentti, kalatentti, lintutentti, kasvitentti, nisäkästentti, niveljalkaiset/matelijat/sammakkoeläimet-tentti ja viimeisimpänä ns. yleistentti. Tenttejä käytiin sitä mukaan, miten kyseisiä asioita luonnosta löytyi eli vuosi starttasi syksyllä sienitentin osalta. Ystävät ja läheiset tietää, että en syö saatika pidä sienistä niin ironista oli se, että opin lajilistamme sienet (~40kpl) oikein hyvin ja sain tentistä 100%.

Meille myös jaettiin ensimmäisellä viikolla maastoharjoitusten aikataulut ja työryhmät ja omalle kohdalleni osui Hammastunturi 9vrk hiihtovaellus maaliskuussa 2021 (tai oikeasti osui Karvianjoen melonta, mutta sain onnekseni vaihdettua sen Hammstunturiin), Raikko ja Kivijärven alue kesäkuussa 2021 ja Tutustuminen Liesjärveen (piti olla yhteistyössä Metsähallituksen ja Korteniemen perinnetilan kanssa ulkopuolisille asiakkaille, mutta koronatilanteen vuoksi tapahtumaa ei koskaan suunniteltu tai toteutettu). Näitä alettiin työstämään syksyllä ja osa opiskelijoista pääsi jo toteuttamaan omia maastoharjoituksia meille muille opiskelijoille syksyn aikana. Näistä esimerkkeinä päivä Torronsuolla (tutustuminen Torronsuohon, Suomen suotyyppeihin ja sieniin) ja päivä Saaren kansanpuistossa (tutustuminen alueeseen, vesistöihin ja historiaan).

Vuoden aikana tuli kokeiltua myös eri lajeja luonnossa, joista lähes uusina itselle tuli melonta (kokeillut muistaakseni kahdesti ennen Eerikkilää), ahkiohiihtovaellus, jousiammunta ja fatbike-pyöräily. Eniten aikaa ja painoarvoa mielestäni Eerikkilässä laitettiin melontaan ja ahkiohiihtovaelluksiin ja näistä ensimmäisen treeni alkoi jo aloitusvaelluksella. Melonnan osalta koulutus ja kehitys oli hyvin noususuhdanteista ja aloitimme hyvin helposta järvimelonnasta viime syksynä ja tänä keväänä päädyimme kahdesti koskimelomaan kaksikkoavokanoottien kanssa. Ensimmäinen oli juurikin aiemmin mainitsemani Karvianjoen koskimelonta (3 vrk Karvianjoella 1-luokan koskissa) ja toinen Jongunjoen koskimelonta (3 vrk 1-2 luokan koskissa noin 60km + 3vrk muissa aktiviteeteissa). Melonta yllätti täysin, sillä en uskonut tykkääväni siitä hirveästi kun en ole mikään vesipeto, mutta niin vaan sitä hymy huulessa mäkäräisiä huitoen melottiin innoissaan Jongunjoella melontaparini Lindan kanssa. Koskimelonnan jälkeen voin kyllä käsi sydämellä sanoa, ettei järvimelonta hirveästi enää innosta kun päässyt koskien kuohuihin (adrenaliinijunkie kun olen). Koskissa jouduimme kokoajan miettimään mistä mennään, mitä tehdään, miten melotaan niin ennen koskea, kuin siellä kuohuissakin. Järvimelonta taas on mukavaa liplattelua ilman sen isompia haasteita.

Toinen yllättävä uusi laji mihin hurahdin täysin oli ahkiohiihtovaellus. Viimeiset 15 vuotta ”vihasin” hiihtoa, kiitos ala-asteen pakkoliikunnan niin hämmästelin ennakkoon jo sitä kun innoissaan ostin niin murtsikat kuin tunturisuksetkin tämän vuoden hiihtoja varten. Kivointa siinä hiihtämisessa ja nimenomaan hiihtovaelluksessa oli se vaellusaspekti. Kuntohiihdolle en anna ainakaan tällä hetkellä hirveästi ajatusta tai painoarvoa, muuta kuin treenin kannalta.

Syksyn yksi hienoimpia juttuja mitä en ehkä vuosi sitten olisi uskonut tekeväni oli metsästäjäntutkinto, joka meillä oli mahdollisuus suorittaa. Normaaliin metsästäjäntutkintoon kuuluu ainoastaan koe, mutta me saatiin lisäksi päivä ampumaradalla ja päästiin ampumaan hirvikiväärillä hirvi- ja karhutauluja ja haulikolla kiekkoja. Päivän päätteeksi oli tentti ja se meni niinkin hyvin läpi, että noin 90 kysymyksestä neljä taisi olla väärin. Ei muuta kun metsästäjäntutkinto kouraan ja ehkä joskus metsälle. Syksyllä päästiin hiomaan myös eräperinnetaitoja puukäsitöiden tiimoilta ja tein itselleni oman puukon (terä oli valmiina, mutta kaiversin kahvan, fiksasin puukon kasaan ja tein nahkasta puukolle tupen).

Syksyn päätti 24-maastoharjoitus, mistä saimme todella vähän ennakkoinfoa. Tapahtuma oli meille opiskelijoille räätälöity 24h ”eräharjoitus” maastossa pareittain. Autossa annettiin pareille kartat kouraan ja auto pudotti parit eri paikkoihin kartan ulkopuolelle ja ensimmäinen tehtävä oli suunnistaa kartalle ja kohti ensimmäistä rastia. Maastoon oli ripoteltu 9 erilaista erärastia aina EA-taitojen testauksesta erävisaan ja aikaa oli 24h. Jokainen pari ”pakotettiin” nukkumaan muutamaksi tunniksi ja muistaakseni itse sain 3h unta kaaliin aamuyöstä ennen kuin matka jatkui klo 04. Matkaa taittui noin 22h 52km ja kaikki rastit tuli suoritettua. Matka on ollut tähänastisen vaellusurani pisin päivämatka ja toistaiseksi se ei ole rikkoontunut. Joululomien jälkeen alkoikin keväkausi, työharjoittelut ja valmistumisen lähestyminen. Kaikki kolme työharjoittelua suoritin Adventure Partnersille ja pääsin ohjaamaan niin jääkiipeilyä, vuorikiipeilyn peruskurssia kuin kalliokiipeilyäkin. Työ ja yritys oli juuri sitä mitä halusinkin tehdä, joten olin hyvin onnellinen siitä, että pääsin juurikin heille työskentelemään.

Jos syksyllä starttasimme melonnat, kevättalvella starttasimme hiihdot ja talviretkeilyn. Hiihtovaelluksiksi valikoitui Tammela, Oulanka ja Hammastunturi ja näistä kirjoitinkin jo talvella tarkemmin blogissa. Teimme toki talvella muutakin kuin hiihdimme ja uutena lajina tuli myös mm. retkiluistelu, mitä pääsimme testaamaan Tuusulanjärven jäälle helmikuussa ja lumikenkäily mitä kokeilimme niin Torronsuolla kuin Kuusamossa Oulangallakin. Syksy oli kelien puolesta täydellinen ja niin oli talvi ja kevätkin! Talvi tuli, lunta ja pakkasta ja saimme kunnon treeniä talviretkeilyyn. Kuusamossa saatiin -30c pakkasyöt telttoihin ja purevat aurinkoiset hiihtokelit. Parhain muisto talvelta taitaa olla juurikin Kuusamosta kun -30c pakkasessa tuntitolkulla sulatimme lumesta vettä istuen ahkioiden päällä, jotta saimme niin juomavesiä, kuin kokkaukseenkin vettä. Kaikki jäätyi paitsi käsidesi ja reissu oli täydellisen opettavainen kaikilta osin (varsinkin ruokien ja varusteiden osalta).

Nopeasti Hammastunturin jälkeen koitti etelässä kevät ja aloitimme lintujen opiskelun ja suuntasimme Teijon kansallispuistoon yönyli-linturetkelle. Toinen ikimuistoisia kokemuksia vuoden aikana oli Teijossa kun heräsimme aamuyöstä ja lähdimme ennen kukonlaulua, kirjaimellisesti, lähimaastoon liikkumaan ja kuuntelemaan linnunlaulua. Suo Teijossa oli huurteessa, järvellä oli usvaa, aurinko juuri nousemassa ja järvi raikasi linnunlaulua. Mitään muita ääniä tai häiriötekijöitä ei ollut vaan saimme nauttia täydellisestä lintuhetkestä. Nykyään luonnossaliikkuessa pysähtelen heti jos kuulen lintujen ääniä ja yritän bongata mikä lintu on kyseessä. Samoin teen kasvien, sienten ja muiden eläinten kohdalla. Luontokokemus on vuodessa muuttunut nollasta sataan ja nautin siitä, kun osaan havainnoida ja tunnistaa ihan eri tavalla mitä aiemmin. Heinolan ala-asteella tunnistettiin lintuja lintukirjoista ja opin ehkä Peipon, jos sitäkään. Nyt meillä oli lajilistalla noin 80 lintua ja tunnistan niistä lähes jokaisen ja tenttikin meni paremmin kuin hyvin. Lintujen ja lintutentin jälkeen keskittyminen kohdistui kasveihin ja lajilistassa oli noin 140 kasvia. Loppukevään maastoharjoitukset luonnossa lähikohteissa olivat kasvipainotteisia ja omakin Raikko ja Kivijärven alueen maastoharjoitus keskittyi villiyrtteihin ja kasvien tunnistukseen.

Vikat viikot menivät hitaasti kun valmistuminen lähestyi. Kasvitentti oli myös vasta viikkoa ennen valmistumista mikä aiheutti hieman paineita, sillä valmistuakseen siitä myös piti päästä läpi. Piristeenä meillä oli kolmipäiväinen KTO1 (köysitoiminnanohjaaja moduuli 1) moduulin koulutus järkätty meidän opiskelijoille, missä sain toimia apuohjaajana. Kurssi toteutettiin Eerikkilän sisäkiipeilyseinillä ja Jaanankallion kallioseinämillä. Jos en olisi itse viime vuonna käynyt KTO:ta olisin ollut yksi opiskelija muiden joukossa, joten kiitos oman kunnianhimoni ja hätäilyni, hoidin sen heti pois alta ja pääsin tähän apuohjaajaksi ohjaamaan. Aivan vikalla viikolla meillä oli ainoastaan varaston siivous ja inventaari ja kakkukahvit todistustenjaon kanssa. Fiilis oli hieno. Taas jotain mahtavaa saavutettu elämässä, menty kohti unelmia, käyty hakemassa se mitä halusinkin ja tehty töitä sen eteen.

Käteen jäi todistuksen lisäksi kasa muistoja, hienoja muistoja koko vuodesta. Sain tutustua uusiin ihmisiin ja osasta jäi varmasti elinikäisiä ystäviä. Yövyin vuoden aikana teltassa enemmän kuin koskaan, ehkä 100-150 yötä ellei enemmän + telttailin vuoden jokaisena kuukautena. Nautin ensimmäistä kertaa elämässäni eri vuodenajoista näin täysillä. Elämäni oli ulkona ja se oli ihanaa. Tulen jatkossa tekemään niin kiipeilyyn liittyviä ohjauksia ja eräilyhommia toisena työnäni. Mitä tulevaisuus muuten tuo, on vielä auki, mutta sen tiedän, että unelmien eteen olen valmis tekemään töitä, paljon.