Everest Base Camp

Intoudun fiilistelemään aika-ajoin vanhoja reissuja ja tajusin, että vanha Everest Base Camp trekkauksen blogini on vanhalla blogialustalla ja vieläpä taitaa olla piilotettuna. Kirjoitin blogia silloin lähinnä itselleni (mitä teen toki vieläkin, mutta siistiä jos joku muukin tätä jaksaa lukea, kuin läheiseni). Vanha blogialusta ei oikein toiminut ja kirjoitin reissun aikana blogitekstini puhelimen muistioon, mistä reissun jälkeen siirsin ne itse blogiin. Kaikkea en tässä julkaise, mutta parhaat palat saatte seuraavana (varoitus, teksti on pitkä ja koostettu seitsemästä eri blogitekstistä). Jos et jaksa lukea tekstiä, niin katso kuvat 🙂

Reissuterveiset 27 vuotiaalta Sinalta vuodelta 2016.

20.8.2016 Terveiset Helsinki-Vantaalta. Istuskelen lähtöportillani ja odotan, että pääsen nousemaan koneeseen. Seuraavaksi päivittelenkin ”Taivaan otsalta” (Nepalissa Mt. Everestiä kutsutaan Sagarmathaksi, joka tarkoittaa siis käännettynä Taivaan otsaa). Lentoni lähtee klo 20:10 ja lennän Tukholman kautta Dohaan, Qatariin ja sieltä Kathmanduhun. Perillä olen sunnuntaina iltapäivällä ja oppaani Beg tulee kentälle vastaan. Muutama päivä ensin Kathmandussa (järjestämme vaellusluvat kuntoon ja saatan käydä kiertelemässä Kathmandua) ja sitten tiistaina lennän oppaani kanssa Luklaan, josta alkaa vaellus.

21.8.2016 Beg odotti kentällä vastassa ja antoi tervetuliaislahjaksi buddhalaisen kauniin keltaisen huivin. On kuulemma tyypillinen tervetuliaislahja. Hieman stressasin sitä, kun hän kertoi mulle vasta kun saavuin, että Luklaan lennetään vain ja ainoastaan selkeän sään aikana. Muutoin on liian iso riski lento-onnettomuudelle niin riskinä oli se, ettemme pääse lentämään aikataulun mukaisesti tiistaina niinkuin oli suunniteltu. Onneksi varasin silti loppulomasta päiviä niin pieni aikataulun jousto olisi ollut mahdollinen. Huristeltiin kapeita ja kaoottisia katuja vasemmanpuolisella liikenteellä hotellille saakka (Thamelin kaupunginosassa pieni ja idyllinen hotelli, 11e/yö). Huoneen ikkunoista kaikuu paikallisten jonkinlaista seremoniamusiikkia. Sähköt sain huoneeseen vasta tunti saavuttuani. Respan leidi selitti jotakin, että Nepalissa on sähköt päällä vain tietyn aikaa kerrallaan ja tulihan se sitten huomattua toistamiseenkin, kun sähköt sammuivat tunti niiden käynnistymisen jälkeen.

23.8.2016 Kathmandu – Lukla – Phakding – Monjo. Beg tuli autokuskin kanssa hakemaan mut hotellilta klo 05:00 ja ajettiin suoraan kentälle. Kotimaan terminaali muistutti enemmän bussiterminaalia kuin lentokenttää ja suurin osa lennoista lähti Luklaan tai muualle vuoristoon. Lensimme Kathmandusta Luklaan Sita Airlinesilla (18 paikkainen kone ja istuimet oli sijoitettu niin, että jokainen istui yksin ikkunan vieressä.) Toistaiseksi pienin kone millä oon lentänyt ja whoah sitä fiilistä kun päästiin kiitoradalta ilmoihin! Jokaiselle myös jaettiin pumpulia korviin, kun meteli oli niin kova. Lento kesti noin 25 min ja lähes koko matkan taivas oli sininen ja miltei pilvetön, joten istuessani koneen vasemmalla puolella näin koko Himalajaketjun! Lumihuippua toisensa perään!

Luklassa söimme aamupalaa, tapasimme Sherpamme Gombun ja lähdimme trekkaamaan noin 8:30 aikoihin. Reittimme kulki Phakdingin (2610m) kautta Monjoon (2835m), jossa yövyimme. Reitti oli toisinaan haastava ja jouduimme paljon sahaamaan ylös alas kivisiä polkuja ja portaita. Hyvän Malminkartanotreenin takia en hyytynyt kertaakaan matkalla! Reittimme kulki aikalailla vuorenrinteellä ja kielekkeitä tuli ohitettua jos yks sun toinenkin. Maisemia ei voi edes sanoin kuvailla, joten en edes yritä. Kuvat ja videot puhukoon puolesta. Phakdingissä kävimme lounaalla ja Monjoon saavuimme noin klo 16. Reitin haastavuudesta kertoo se, että reitin pituus itsessään oli arviolta 8km ja meillä meni hyyyvin monta tuntia sitä suorittaessamme. Haluan ottaa varman päälle ja kulkea rauhallista tahtia välttääkseni vuoristotaudin. Oppaanikin sanoi, että vuoristotauti iskee usein silloin kun trekkaa liian nopeasti ja raskaasti ja sydän hakkaa lujaa. Lisäksi nestevajaus vaikeuttaa asiaa, joten pysähdyimme aina välillä juomaan. 

Majapaikkamme Monjossa on erittäin siisti ja sain jopa oman huoneen! Huoneeni ikkunoista avautuu maisema vuorten väliseen laaksoon. Illalliseksi saimme majapaikastamme paikallista Dhal pat (en muista kuinka kirjoitetaan) ruokaa, joka sisältää joko kanaa tai kasviksia riisin kanssa, pinaattia ja linssikeittoa. Tämän lisäksi söin valkosipulikeittoa (paikalliset syövät valkosipulia välttääkseen vuoristotautia) ja oppaallani oli mukana vielä granaattiomenoita kun parantavat kuulemma verta ja verenkiertoa niin söimme ne vielä jälkkäriksi. 

24.8.2016 Herättiin aamulla aikaisin ja lähdettiin noin 7:30 trekkaamaan Monjosta kohti Namche Bazaria 3440m. Reitti oli suhteellisen lyhyt kilometreissä, mutta nousua oli noin 600m ylöspäin ja reitti oli todella kivikkoinen ja jyrkkä. Ylitimme joen riippusiltoja pitkin muutamaan otteeseen ja muutoin reitti kulki metsässä vuorenrinteellä. Näissä korkeuksissa alkaa olemaan jo viileä ja yöllä mm. olin hieman kylmissäni, kun huoneissa ei ole mitään lämmitystä. Onneksi oli kuitenkin tarpeeksi vaatteita päällä ja makuupussissa tarkeni nukkua. Puolenpäivän maissa saavuimme Namcheen eli vaellukseen meni noin 3 tuntia. Tämä on iso-pieni kylä vuorenrinteellä ja ns. trekkaajien keskus. Täällä usein ollaan päivä tai kaksi totuttelemassa korkeaan ilmanalaan ennen kuin jatketaan matkaa. Trekataan huomenna tässä ympäristössä ja sitten jos happisaturaatio näyttää hyvältä, jatkamme matkaa kohti Base Campia!

Iltaa kohden alkoi pää särkeä ja hieman säikähdinkin sitä. Suomessa siihen löytyisi aina joku ”normaali” syy, mutta täällä toki ensimmäisenä mietin sitä, että alan saamaan vuoristotaudin oireita. Muutaman särkylääkkeen, runsaan veden juonnin ja ruuan jälkeen kipu hellitti lähes kokonaan. Mittasimme myös happisaturaationi ja se näytti 93, joten vaikuttaa toistaiseksi ihan hyvältä.

25.8.2016 Herättiin klo 05:00 ja puettiin vaelluskamat ylle ja lähdettiin katsomaan Everestiä auringonnousun aikaan yhdelle Everest View pointille, joka on tässä aivan lähellä ja noin samoissa korkeuksissa. Taivas oli kirkas ja näimme selkeästi Everestin, Lhotsen ja muutaman muun noin 7000-8000m vuoren! Näky oli uskomattoman kaunis ja aivan kuin jostain unesta! Illalla ja huomenna aamulla mitataan taas oksitometrillä happisaturaatio ja katsotaan jatketaanko matkaa huomenna kohti Tengbocheta 3860m. Muutimme reitin suuntaa kun alunperin ajattelimme mennä läntistä reittiä Namchesta Gokyoon, Chola Passin läpi Everestille ja Kala Pattharille ja sitten Dingbochen ja Tengbochen kautta takaisin Namcheen, niin nyt menemmekin itäistä reittiä ylös ja läntistä alas.

26.8.2016 Lähdettiin taas aamulla kahdeksan maissa vaeltamaan Namchesta 3440m kohti Tengbocheta 3860m. Tähän matkaan meillä meni kokonaisuudessan noin 5 tuntia pysähdysten kanssa. Pitkän matkaa vaellettiin alaspäin laaksoon (Phunke Tenga 3250m) ja sitten noustiin 600m suoraan ylös. Tämä viimeinen pätkä oli aika raskas ja siihen meni aikaa noin 1,5-2 h. Saavuttiin puolenpäivän aikoihin Tengbochehen, syötiin lounas tuttuun tapaan ja myöhemmin iltapäivällä käytiin munkkiluostarissa katsomassa heidän  rukoushetkeään. Valitettavasti siellä ei saanut valokuvata. Istuskeltiin hetki hiljaisuudessa kun munkit ”rukoilivat” lukien jotakin kirjaa läpi. Fiilis oli uskomattoman rauhallinen! Myöhemmin käveltiin vaan täällä kylässä ja käytiin hieman korkeammalla muistomerkillä. Päivä oli aika pilvinen, joten kauas ei nähty, mutta jos huominen aamu on kirkas, heräämme noin klo 5:30 ja kapuamme samalle muistomerkille. Sieltä aukeaa 360 asteinen näkymä näille vuorille, mukaanlukien Everestille. Happisaturaatio oli hieman laskenut ja pyörii nyt noin 90-93 välillä. Edelleen ihan hyvä niin toivotaan, ettei hirveästi ainakaan laske. Huomenna pitäisi jatkaa matkaa Perichehen 4240m jos vaan olen terve. Alunperin meidän piti mennä Dingbochehen, mutta vielä kun on off season niin kaikki heidän majapaikkansa ovat kiinni. Onneksi Periche on lähes yhtä kaukana ja korkealla, joten voimme hyvin yöpyä siellä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen Everest Base Campillä maanantaina tai tiistaina.

Mulla vettä kuluu noin 4 litraa päivässä ja vuoristotaudin ennaltaehkäisyyn kuuluukin runsas vedenjuonti. Moniin pahoihin AMS (acute mountain sickness) oireisiin on usein kuulemma yhdistetty nestehukka. Olen pitänyt myös huolen siitä, että kapuamme ylös rauhallista tahtia ilman, että sydän rasittuu liikaa ja hengästyn. Toistaiseksi olen myös säästynyt vatsataudeilta ja muilta pöpöiltä (koputan puuta samalla). Syön paikallisten pöperöitä näissä majoissa missä aina yövymme ja juon myös heidän hanavettä (tosin mulla on vedenpuhdistustabletteja mukana). Pidetään peukkuja, että säästyn jatkossakin ja pääsen tekemään reissun hyvin alusta loppuun!

27.8.2016 Klo 8 aikaan aloitettiin vaellus kohti Perichetä. Maasto alkoi jo muuttua metsäisestä karummaksi ja kivikkoisemmaksi. Ensimmäistä kertaa törmättiin myös yakkeihin, joita käytetään täällä paljon kuljetusapuna. Vaellettiin noin 5 tuntia kunnes päästiin perille Perichehen. Reitti oli suhteellisen tasainen lukuunottamatta muutamia korkeampia nousuja. Päivä oli kirkas ja näimme selkeästi Ama Dablam (6800m) vuoren kun ohitimme sitä vasemmalta puolelta. Vaelluksen jälkeen iski aika kova hedari ja jouduinkin ottamaan pari särkylääkettä ja lepoa iltapäivällä. Mitattiin happisaturaatio illalla ja se näytti 94, joten siltä osin kaikki hyvin! Päänsärky johtunut varmaankin niskojen jäykkyydestä kun päivittäin vaelletaan rinkat selässä ja joudun paljon katsomaan alaspäin, jotta näen mihin astun. Perichessä huone on jo jäätävän kylmä ja joudun nukkumaan pipo päässä ja fleecevaatteet yllä. Aamulla jatketaan matkaa kohti Lobucheta 4910m.

28.8.2016 Lähdettiin hieman myöhemmin vaeltamaan kuin normaalisti. Koko matka Lobuchehen oli kivikkoista ja hyvin karua. Huomaa, ettei näissä korkeuksissa ole enää kunnon kasvillisuutta, vaan kaikki vihreä on hyvin matalaa sammalta. Mulla alkoi puolessa välissä matkaa pää särkemään todella paljon ja noin kilsa ennen Lobucheta alkoi heikottaa niin paljon, että pelkäsin pyörtyväni. Begin oli kannettava mun rinkka loppuun asti, jotta itse pysyin tolpillani. Kun saavuttiin vihdoin ja viimein noin 4-5 tunnin trekkauksen jälkeen perille, olin aivan heikkona. Sain hädintuskin syötyä ja päänsärky oli aivan järkyttävää. Muutaman Panadolin, Diamoxin (vuoristotautilääke) ja kyyneleen jälkeen lepäsin hetken ja olo hieman helpotti. Mun opas sanoi, että kun ylittää 4500m korkeuden, on parempi päivisin hieman liikkua sen sijaan, että makaisi vuoteen omana, joten trekattiin noin 100m ylöspäin Khumbu jäätikön reunalle. Aivan mielettömän upea jäätikkö (tosin nyt kesän jälkeen vielä ilman lunta)! Takaisin alhaalla Lobuchessa mitattiin mun happisaturaatio ja se pyörii nyt enää vaan noin 80. Huomenna tarvii tarkkaan miettiä ja katsoa mun oloa, että pystynkö jatkamaan enää ylöspäin vai ovatko vuoret valloittaneet mut. Haasteena on myös se, että on niin pilvistä, että helikopteritkaan ei lennä tällä kelillä jos tarvitaan evakuointia. Namchen jälkeen ei myöskään ole ollut minkäänlaista mobiiliverkkoa tai wifiä, jotta olisin voinut ilmoittaa vanhemmilleni aina missä menen ja mikä olotila on. Toivottavasti ovat saaneet yönsä nukutuksi!

29.8.2016 Aamulla olo oli jo taas normaali ja happisaturaatiokin oli noussut yli 85, eikä päänsärystä ollut enää tietoakaan. Päätettiin jatkaa matkaa kohti Gorakshepiä ja Everest Base Campiä. Vaellettiin noin 3-4 tuntia Khumbu jäätikön reunamilla ja saavuttiin puolenpäivän aikoihin Gorakshepiin. Hieman ennen kuin päästiin perille, näkymä Himalajan vuorille oli aivan mieletön! Everest näkyi kauempana, Nuptse 7861m aivan edessä, Pumori 7165m hieman kauempana yms. Gorakshepissä söimme lounaan ja suuntasimme sitten kohti Everest Base Campiä. Päätimme tosin olla menemättä aivan sinne ytimeen vaan katsoimme sitä ylempää noin 200m päästä jäätikön reunalta. Kiipeilykausi ei ole vielä alkanut eikä leirissä ollut teltan telttaa saatika kiipeilijää. Huomenna aamulla heräämme klo 4:00 ja kapuamme täältä Gorakshepistä Kala Pattar vuorelle 5550m. Sieltä aukeaa näkymä Himalajan vuoristoon kaikkein kauneiten ja tämä tulee olemaan myös trekkaukseni korkein kohta!

30.8.2016 Heräsimme aamu 4:00 ja lähdimme vaeltamaan Gorakshepistä kohti Kala Pattharia 5550m. Koko aamu oli sumuinen ja ylhäälle päästyämme satoi myös lunta, joten hirveästi mitään emme nähneet. Puolivälissä matkaa ehdimme näkemään Everestistä, Pumorista ja Numptsesta vilaukset, mutta ylhäällä meitä odotti vaan sumu. Vaellukseen ylös meni noin 1,5-2h, jonka jälkeen kapusimme takaisin alas ja olimme Gorakshepissä noin klo 8:00. Alunperin meidän piti jatkaa tänään matkaa kohti Dzhonglaa ja huomenna Chola Passin läpi Gokyoon, mutta päätimmekin olla täällä vielä yhden yön ja pitää taukopäivän.

Nämä majatalot missä yövymme ovat todella siistejä ja kivoja. Olen joka yö saanut oman huoneen, jossa on sänky. Riippuen majatalon koosta, näissä saattaa olla 10-40 huonetta. Huoneet useimmiten ovat todella kylmiä yöllä kun eristyksiä tai lämmitystä ei ole, mutta lähestulkoon jokaisella vaeltajalla on oma makuupussi ja lämmintä vaatetta mukana. Seinien välissä kuuluu hiirien rapinaa, mutta huoneissa ei ole mitään elukoita näkynyt. Itse otin ”full package” reissun, eli maksoin etukäteen tietyn summan ja se on kattanut majoitukset, 3 ateriaa päivässä, oppaan ja kantajan.

Näissä majataloissa on aina oma pieni ravintolansa ja menu on hyvinkin laaja, josta valita. Yleensä olen pysytellyt dal bhat-linjalla tai sitten ottanut friteerattuja nuudeleita kasvisten kera. Namchen jälkeen en ole lihaan uskaltanut koskea, vaikka muutamissa paikoissa ovatkin sitä menussaan tarjonneet. Välimatkat kylien välillä ovat täällä hyvin pitkät ja liha joudutaan kantaa aina tämän koko kansallispuistoalueen ulkopuolelta. Vaikka se olisi syväjäässä ennen kantamista, saattaa hyvinkin olla kantokorissa muutaman päivän ennen perille pääsyä. Teetä täällä tarjoillaan aina ja lemppariksi onkin muodostunut sitruunatee inkiväärillä ja hunajalla maustettuna. Kuuma suihku (jos sellainen löytyy) maksaa (noin 400-600 rupiaa = 3-5€), puhelimen/akkujen lataus maksaa (noin 300-600 rupiaa = 2-5€), koska sähköä on vähän käytössä. Paikalliset täällä mm. lämmittävät vettä aurinkoenergian avulla (pihoilla näkyy aurinkokennoja, joiden päälle on väsätty taso missä on esim. teepannu ja aurinkoenergia lämmittää tämän teepannun). Wifi myös maksaa jos sellainen olisi käytössä ja muutkin tarpeelliset kuten vessapaperi maksaa. Kaikissa paikoissa ei ole edes juoksevaa vettä, joten jopa käsien pesu on hankalaa. Suihkussa olen käynyt reissun aikana 3 kertaa (8 päivää kulunut), joten tuoksu saattaa olla myös sen mukainen. Tuoksua mehevöittää myös joka iltainen valkosipulikeitto, nam nam! 

31.8.2016 Aloitettiin päivä taas trekkaamalla Gorakshepistä Dzonglaan. Reitti kulki Lobuchen läpi ja ennen ”risteystä” Perichehen otettiinkin toinen puoli vuorenrinnettä ja suunnattiin kohti Dzonglaa. Matkalla tänne ohitimme todella kauniin ja turkoosin värisen Chola Tsho-järven. Trekkaukseen tänään meni aikaa noin 5 tuntia ja huomenna heräämme noin klo 4-5 välissä ja lähdemme ylittämään todella riskialtista Chola Passiä 5420m. Kyseisellä taipaleella on lumivyöry- ja maavyöryvaara + jäätikköä ylittäessämme vaara myös jalkojen alta pettäviin jäälohkareisiin. Siksi meidän tarvitsee lähteä niin aikaisin aamulla, että keli on vielä viileä eikä aurinko paista. Heti kun aurinko alkaa paistaa, riski lumen sulamiselle ja lumivyöryille kasvaa.

1.9.2016 Heräsimme klo 4:00 ja noin klo 5:00 lähdimme vaeltamaan kohti Chola Passia ja Gokyota. Ensin oli noin 200m loivahko nousu, jonka jälkeen noin 200m hullu, aivan sairas kivikkoinen nousu. Jouduimme kiipeämään käsiä apuna käyttäen vuorenrinnettä pitkin. Beg hoputti vähän väliä, että pitää mennä nopeampaa kun kyseisellä kallioreitillä on usein maanvyöryjä. Hän myös sanoi, että viime vuonna reitti oli suorempi, mutta hiljattain oli paha maanvyöry, joka tuhosi osan reittiä. Kivikkoisen nousun jälkeen saavuimme jäätikölle, jossa oli lumivyöryvaara ja aivan loppuun palaneena jouduin taas hoputetuksi. Pääsimme melkein Cholan huipulle kunnes oppaani huomasi, että jäätikkö oli romahtanut vuoden 2015 maanjäristyksen takia noin 200 m alueelta noin 10 metriä alemmas. Jouduimme kiertämään hieman ja taas nousemaan kiviä pitkin ylös huipulle. Luulin jo olleeni voiton puolella kun olimme huipulla, mutta ei.. seuraavaksi alkoi lasku isoja ja heiluvia kiviä pitkin. Taas minua hoputettiin samalla kun oppaani kertoi yhden meidän sherpan ystävän kuolleen kyseisessä kohdassa kun kivivyöry yllätti hänet. Päästessämme alas olin AIVAN kuollut.. Ja taas matka jatkui ylös alas ylös alas kunnes saavuimme kokonaisuudessaan 6 tunnin trekkauksen jälkeen Thangnakiin lounaalle. Matka jatkui Ngzumba jäätikön yli Gokyoon. Jäätikön ylittäminen vei meiltä noin 3 tuntia! Jäätiköt täällä ovat tällä hetkellä kivien peittämiä, mutta aika-ajoin näkyi murtuneita jäälohkareita (n. 15-30 metrisiä), joten meidän piti taas kulkea ripeää tahtia kun jäätikkö elää ja liikkuu kokoajan eikä tiedetä milloin taas lohkeaa pala. Välillä reitti meni niin, että oli ainoastaan kengän kokoinen kohta astua ja seuraava oli polven korkeudella ja taas kengän kokoinen. Jos missaat yhdenkin, putoat alas jäätikköä.. Kokonaisten 10 tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme Gokyoon ja näkymä on kyllä koko rankan päivän arvoinen!!

Gokyo sijaitsee 4790m Gokyo-järven ja Gokyo-vuoren alla. Järvi on turkoosin sininen ja pyhä, joten valitettavasti siinä ei saa uida. Yksi jännä asia muuten mikä täällä on tullut vastaan on se, että kun yli 4000m korkeudessa ei ole enää puita ja muukin kasvillisuus on hyvin karua, paikalliset keräävät yakki-härkien sontaa, tekevät niistä kiekkoja, kuivattavat niitä pihalla ja lopulta polttavat niitä kamiinoissa tehden mm. ruokahuoneen lämpimäksi. Yakkien sonta palaa hyvin ja hyvin pitkään 🙂

3.9.2016 Luklassa on satanut muutaman päivän eikä sinne tai sieltä ole ollut lentoja eikä helikopteria. Ollut liian huono näkyvyys koneiden lähteä tai laskeutua. Tarvii toivoa, että sää kirkastuu maanantaiksi ja pystyn lentämään takaisin Kathmanduhun turvallisesti. Jatkoimmekin eilen Gokyosta suoraan Porche Tengaan, joka on noin 3 tunnin vaellusmatkan päässä Namchesta ja jäimme sinne yöksi. Tänään vaelsimme takaisin Namcheen ja huomenna Luklaan.

5.9.2016 Torstain jälkeen Luklasta ei ollut lentänyt yksikään kone takaisin Kathmanduhun, joten maanantaiaamu oli jännitystä täynnä. Olimme kentällä noin kuudelta aamulla kun lentomme oli tarkoitus lähteä, mutta sää oli edelleen liian pilvinen ja sumuinen, jotta yksikään lento olisi voinut laskeutua Luklaan. Tutustuin kentällä brittiin, jonka oli tarkoitus lentää samalla lennolla takaisin Kathmanduhun. Hän oli odottanut kentällä vain pari päivää kun taas yksi skotti oli kentällä jo neljättä päivää. Noin kolmen tunnin odotuksen jälkeen lennonjohtotorni kilisytti kelloa mikä tarkoitti sitä, että he antoivat koneille luvan laskeutua kentälle. 4 konetta saapui lähes perätysten ja meidän kone niistä viimeisimpänä ja pääsimme lentämään turvallisesti takaisin Kathmanduhun. Kuulimme Kathmandussa, että lentomme jälkeen Luklan kenttä suljettiin taas huonon sään takia.