Ai, että! Sain elämäni tarjouksen viime vuoden lopussa, kun mulle tarjottiin uramahdollisuutta olla matkanjohtajana Matkatoimisto Aventuran vuorivaelluksilla. Ensimmäiseksi reissuksi lukittiin yksi Nepalin suosituimmista vuorivaelluksista; Annapurna Circuit 17.9-3.10.2022 ja aika nopeasti tulikin info, että ryhmä on täynnä ja mua odotti 15 innokasta vaeltajaa tulevalle reissulle. 2016 Nepalissa puhuin mun silloisen paikallisen oppaan kanssa vuorivaellusten ohjaamisesta ja hän sanoi mulle, että miksen mä lähtisi joskus vetämään niitä. Muistan nauraneeni, et enhän mä nyt voi ja tässä sitä ollaan 6 vuotta myöhemmin, juuri kotiin palautuneena Nepalista, ensimmäinen ohjattu vuorivaellus takana.
Pitkälti kaikki varusteet löytyvät jo ennakkoon, mutta juttelin Alpeilla Apiksen (Adventure Partners mihin teen mm. jääkiipeilyohjauksia) Maken kanssa kun heillä on sellainen Hypoxico Everest Summit 2 high altitude teltta ja ”happimaskisysteemi” mitä voi käyttää vaikka kuntopyöräillessä. Sain Hypoxicon kotiin lainaan ja tarkoitus oli nukkua viimeiset pari viikkoa ennen Nepalin reissua teltassa yöt ja sitä kautta sopeutua korkeampaan ilmanalaan jo ennakkoon. Teltta asennetaan sängyn päälle ja sinne paineistetaan haluttua ilmaa HEPA-filtterin kautta. Startattiin jostain kilsan korkeudelta ja mentiin pikkuhiljaa ylemmäs. Maksimikorkeus laitteessa muistaakseni on 6400m.
Merenpinnan tasolta nousu ylös nopeasti vaikutti kyllä kehoon ja unenlaatuun. Seurasin Garmin kelloni kautta happisaturaatiota eli veren happikylläisyyttä (mitä korkeampi lukema, sitä enemmän sitä on, mitä alempi, sitä vähemmän happea on), mitkä suhasivat 75-95% välissä riippuen korkeudesta. Merenpinnan tasolla normaali happisaturaatio terveellä ihmisellä on joku 95-100%. 4000m korkeudella happisaturaatio voi olla vielä ihan hyvä kun se on 85-95, 5000 korkeudella se helposti on jo 80% ja esim 8000m korkeudella saattaa olla 60-70 välissä. Mitä korkeammalle mennään, sitä vähemmän ilmassa on happea, joten myös sitä vähemmän meidän keho sitä saa. Huomasin Hypoxico-testissä, että myös leposykkeet ja hengitystiheys olivat enemmän koholla ja jonain aamuina heräsin päänsärkyyn. Tyypillisiä korkeaan ilmanalaan sopeutumisen oireita siis. Luin lääkäreiden Heikki Karisen ja Juho Jalkasen vuoristotautiartikkelin ja siinä mm. kerrottiin akklimatisoitumiseen liittyvän lihasten sympaattisen aktiivisuuden lisääntyminen, hengityksen tihentyminen alkukompensaationa, rasitushengenahdistus, lisääntynyt virtsaneritys, yölliset hengitysrytmin muutokset ja heräämiset sekä unien muuttuminen abstrakteiksi ja oudoiksi. Esimerkiksi juuri tuo hengityksen tihentyminen on sitä sopeutumista ja kompensaatiota mitä keho yrittää tehdä.
Kun H-hetki oli käsillä, lensin päivää ennen asiakkaita Kathmanduhun ja tapasin kentällä paikallistiimin oppaan Durgan ja hänen apuoppaan Yamanin. Jokaisessa maassa on oma tuoksunsa ja tunnistin Nepalin heti kun lentokone laskeutui ja pääsin koneesta ulos bussin kautta lentokentälle. Viime kerrasta oli aikaa! Hotellilla käytiin läpi tulevaa reissua ja tapasin myös paikallistiimin johtajan Shivan ja kaksi muuta työntekijää; Sabitan ja Rabin, joiden kanssa lounastin ensimmäiset kunnon momot (tuliset ja paikalliset choila momot) vuosiin. Momot on herkullisia tiibetiläisiä mykyjä eli dumplingeja minkä täytteet vaihtelee ravintolan mukaan. Iltapäivästä kävin aivan ihanassa hieronnassa uudessa spa-jooga-ravintolapaikassa Avatassa ja valmistelin asiakkaiden tuloa seuraavalle päivälle. Kun asiakkaat saapuivat seuraavana aamuna Kathmanduhun, haettiin heidät Durgan ja Yamanin kanssa lentokentältä suoraan hotelliin ja sieltä lähdettiin vaihtamaan valuuttaa ja tekemään viimehetken ostoksia vuorivaellusta varten.
Vaellus starttasi ensin minibussikyydillä Kathmandusta Besisahariin (noin 170km ~7h) ja siellä vaihdoimme neljään Jeeppiin, jotka kestävät hyvin Nepalin kuraiset, kuoppaiset ja jyrkät vuoristotiet. Niillä huristelimme seuraavat 5h Talin kylään, joka sijaitsee 1700m korkeudella Annapurna Circuit vaellusreitin alkupäässä. En ole käynyt Pakistanissa (vielä) ja kokenut surullisen kuuluisaa Karakoram highway tietä, mutta nämä Nepalin vuoristotiet kuvien perusteella muistuttavat hyvin Karakoramin hulluja vuoristoteitä. Olen aiemmin 2017 tehnyt Annapurna Circuit vaelluksen, mutta aloittanut hieman alempaa laaksosta Bhulbulen kylästä noin 800m korkeudesta ja päättänyt reittini hieman lähemmäs Pokharaa Nayapuliin, jolloin vaelluksestani tuli 18 päivää. Aventuran reitti oli lähes sama, mutta hieman lyhyempi ja vaellukselle tuli mittaa 10 päivää, 130km. Reitti kulki Tal 1700m – Danakyu 2300m – Chame 2670m – Lower Pisang 3200m – Ngawal 3660m – Manang 3540m (2vrk) – Yak Kharka 4000m – Thorung Phedi 4450m – Thorung La 5416m + Muktinath 3700m – Jomsom 2700m.
Päivärytmi oli pitkälti sama joka päivä; aamuherätys klo 6:00, aamupala klo 7:00, vaelluksen startti klo 8:00, teetauko ja lounastauko matkan varrella, seuraavassa kylässä iltapäivän aikana missä ensin huoneiden jako, sitten illallisen ennakkotilaus, illallinen klo 18:00, happisaturaatioiden mittaus, legendaariseksi muodostuneet kilpailuhenkiset ristiseiska-korttipelit, aamupalojen ennakkotilaus ja nukkumaan klo 20:00. Kyllä, luitte oikein, nukkumaan klo 20:00. Rytmistä tuli hyvä ja se toimi suurimmalla osalla ja koko poppoo oli aina skarppina seuraavana aamuna (toki jokaisella meistä oli enemmän tai vähemmän huonoja öitä, vuoristotaudin oireita, sopeutumisvaikeuksia korkeaan ilmanalaan ja muuta sekalaista, mutta kaikesta selvittiin). Poikkeuksena oli Thorung Lan huiputuspäivä, milloin nautiskelimme aamupalaa kolmen maissa ja lähdimme otsalamppujen valossa kohti solan huippua. Huiputuspäivän lounas myös syötiin vasta Muktinathissa, joten päivä oli pitkä ja raskas noin 1000 nousumetrin ja 1600 laskumetrin kanssa. Päivämatkat vaihtelivat jostain 7km aina 20km saakka.
Monsuuni oli tänä vuonna venynyt ja ensimmäiset vaelluspäivät olivat pilvisempiä ja iltapäivästä, onneksi yleensä vasta kun olimme saapuneet seuraavaan kylää, alkoi sataa vettä. Onneksi sitä mukaan kun vaellus eteni ja pääsimme korkeammalle, kelitkin paranivat ja Chamessa pääsimme jo nauttimaan Lamjung Himalin (6986m) ja Annapurna 2 (7937m) maisemista. Siitä lähtien vuoret olivat läsnä jokaisella vaelluspäivällä ja maisemat paranivat hetki hetkeltä kun etenimme kohti solaa. Viimeksi kun tein Annapurna Circuit vaelluksen, olin vielä monsuuniaikaan siellä ja valitettavasti joka päivä oli pilvistä. Ensimmäisen kerran näin lumihuiput kun yövyimme Thorung High campissä juuri ennen solan ylitystä ja taivas oli sininen. Nyt pääsin kokemaan Annapurna Circuitin juuri sellaisena mistä sitä aina kehutaan. Matkan varrelle sijoittuivat edellä mainittujen lisäksi Manaslu (8163m), Pisang peak, Chulu peak, Gangapurna, Annapurna 3, Annapurna 4, Nilgiri ja Dhaulagiri monien muiden ”pienempien” huippujen lisäksi.
Yksi hienoimmista kokemuksista koko reissun aikana oli vierailu Praken Gomballe Manangissa. Teimme päivävaelluksen vuorenrinteellä (noin 400 nousumetriä Manangista) sijaitsevalle Praken Gomba stupalle, missä paikallinen pyhä Lama asuu ja antaa siunauksiaan ihmisille. Hän oli vanha nainen ja saimme jokainen yksitellen häneltä siunauksen Thorung La solan huiputusta varten. Huone oli kaiverrettu kallioon, se oli pieni ja synkkä, seinät täynnä muistoesineitä ja suitsukkeita ja Lama istui polvillaan huoneen perällä ja me yksitellen polvistuimme hänen eteensä kun hän siunasi ja laittoi rukousnauhan kaulaamme. Kylistä kaunein taas oli mielestäni Ngawal 3660m, joka sijaitsee myöskin vuorenrinteellä ja sijainniltaan hieman muistuttaa Namchea, Everestin alueella, mutta talot ja arkkitehtuuri on hyvin erilaista; vanhaa, paljon kivitaloja ja Annapurna 2 ja 3 aukeaa suoraan eteen. Teimmekin Ngawalista päivävaelluksen tai pikemminkin porrastreenin paikallisella Malminkartanon huipulla, missä oli buddhapatsaita ja stupia portaiden tasanteilla. Tarkoitus näillä päivävaelluksilla oli akklimatisoitua ja nauttia henkeäsalpaavista maisemista.
Vaellus itsessään päättyi Jomsomissa, mistä lensimme pienellä 16 paikkaisella Tara Airin koneella 15min Pokharaan. Nämä paikalliset lentokoneet jännittävät aina, kun viimeisin juurikin Tara Airin kone putosi Nepalissa vasta viime keväänä ja juurikin samaisella Pokhara-Jomsom reitillä. Mitään tarkkaa syytä putoamiselle ei ilmeisesti saatu, mutta koneet ovat missä kunnossa ovat ja ilmeisesti joskus liian täynnä/painavia + keliolosuhteet huonot missä lentävät. Me pääsimme tosin perille ja nautiskelimme kauniista ja trooppisesta Pokharan kaupungista päivän ja seuraavana aamuna lensimme sieltä hieman isommalla Yeti airlinesin koneella takaisin Kathmanduhun, missä vietimme asiakkaiden kanssa vielä kaksi yötä. Viimeiset kaksi päivää menivätkin shoppailessa ja temppelikohteita kiertäessä. Kävimme Kathmandun Durbar Squarella ja pääsimme näkemään elävän hindulaisen lapsijumalattaren Kumarin, joka näyttäytyi meille ikkunassaan. Lisäksi kävimme Pashupatinath hindu temppelissä ja Swayambhunath buddha stupalla. Pashupatinath on yksi Nepalin tärkeimmistä hindutemppeleistä missä vietetään niin häitä, kuin polttohautausseremonioitakin. Polttohautaukset tehdään täysin avoimesti ja julkisesti pyhän Bagmatijoen rannalla, missä urhit ensin pestään, siunataan ja sitten poltetaan. Noin 3,5h jälkeen loput tuhkat pyyhkäistään jokeen, jotta sielut voivat jatkaa ikuisesti matkaa.
Kaikenkaikkiaan reissu oli mitä mahtavin, enkä malta odottaa, että pääsen uudelleen oppaaksi. Kuvat kertovat taas enemmän, kuin tuhat sanaa. Namaste.
Toimistosta erämaahan 