Kokeilin ensimmäistä kertaa jääkiipeilyä vuonna 2019 kun törmäsin Kiipeilyareena Salmisaaressa Adventure Partnersin mainokseen, joka oli suunnattu Kiipeilyurheilijat ryn jäsenille, sillä Apis tarjosi Kuryn jäsenille jääkiipeilykokeilua spessuhintaan (edelleenkin näitä tarjouksia tulee joka kausi, joten Kuryn jäsenet, silmät ja korvat auki!). Laji oli silloin itselleni täysin tuntematon, enkä tiennyt, että sellaista voi edes harrastaa Suomessa. Jääkiipeilykokeilussa tutustuimme lajin välineistöön; kiipeilyssä käytettäviin jäärautoihin, teknisiin jääputoushakkuihin ja tekniikkaan. Muistan sen olleen hauskaa, jännittävää ja hapottavaa. Puristin jääkiipeilyhakkuja kahvoista, kuin viimeistä päivää ja muistan forkkuni (käsivarret) olleen aivan jumissa sen jälkeen. Silloin vielä kiipeilimme Oulunkylässä Pirunkalliolla ja seuraavana vuonna Apiksen jääkiipeilytoiminta siirrettiinkin Nuuksion Jääpuistoon Solvalla Swinghillin laskettelurinteen reunakallioille ja siellä olemme olleet siitä lähtien. Törmäsin samaisella kerralla meidän lähes 80v vakkariasiakasnaiseen, joka intoutui joskus 2010 luvun puolivälissä jääkiipeilystä ja pääsi jopa Maikkarin uutisten kevennykseen jokunen kerta. Hän edelleen käy meillä joka vuosi ja on teräksisessä kunnossa ikäänsä nähden.
Näin 4 vuotta myöhemmin olen edelleen samalla polulla, jääkiipeilemässä ja sen lisäksi itse ohjaamassa jääkiipeilyä nimenomaan Apiksella. Kaikki lähti harrastamisesta ja one thing led to another, kuten sanotaan. Ajattelen, että elämässä pätee isosti kohtalo, joka rakentuu oikeasta ajasta, oikeasta paikasta, ripauksesta sattumaa ja omasta panostuksesta asiaan, kuin asiaan. Leffassa Eat Pray Love oli oivaltava sananlasku, jota mietin usein niin arjessa omassa elämässä, kuin vaikka työelämässäkin.
“There’s a wonderful old Italian joke about a poor man who goes to church every day and prays before the statue of a great saint, begging, ”Dear saint-please, please, please…give me the grace to win the lottery.” This lament goes on for months. Finally the exasperated statue comes to life, looks down at the begging man and says in weary disgust, ”My son-please, please, please…buy a ticket.” -Elizabeth Gilbert
Eli vaikka miten paljon jotain asiaa haluamme ja toivomme, pitää meidän myös tehdä jotain sen saavuttamiseksi. Blogini etusivun motto pitää edelleen paikkansa ”elän unelmaani ulkona” ja olen tehnyt paljon töitä sen eteen ja sen saavuttaakseni. Harrastuksistani ja intohimoistani on tullut tänä päivänä myös työ ja nautin siitä. Työnä se on erilainen, kuin harrastuksena ja ne eivät koskaan ole pois sulkeneet toisiaan. Työssäni saan jakaa asiakkaille intohimoani ja nähdä heidän onnistuvan ja oppivan uutta ja kenties löytävän sen saman intohimon myös itse. Mikä sen parempaa? Viimeksi tänään ohjasin ryhmää putouksellamme ja kysyin sen jälkeen heiltä, että minkälaista tämä nyt sit oli, että oliko sellasta, kuin odotitte. Yhden vastaus oli: Tää oli parempaa!
Jääkiipeilyn ohjaaminen on ihanaa, mutta niin on myös itse jääkiipeily. Työni sesonkisuuden ja hektisyyden takia (positiivinen ongelma) vähemmän tulee itse käytyä kauempana jääkiipeilemässä, mutta siisteimmät omat reissut ovat olleet Korouomalle ja Kouvolaan. Viime vuoden kohokohta oli itselläni kauden päätös Posiolla kun päästiin kiipeilemään pariksi päiväksi Korouoman kanjoniin. Putouksia siellä on useita, mutta ensikertalaisina Posiolla keskityttiin Mammutti-putoukseen, minne on helppo rakentaa yläköysiankkurit puihin tai jääruuveilla jäähän yläkautta polkua pitkin rämpien, sillä vielä ei omalta kohdaltani jääliidi onnistu. Mammutin putous on noin 40m leveä ja korkeudeltaan riippuen kohdasta 35-50m. Korouoman putouksista löytyy hyvin ensikertalaiselle tietoa mm. Luontoon.fi sivuilla Korouoman nähtävyydet kohdasta. Iso osa näistä jääputouksista on sen verran haastavissa paikoissa, että yläköysiankkureiden rakennus yläkautta on haastavaa tai lähes mahdotonta, ellei joku liidaa ensin putousta ja rakenna sitä kautta yläköysiankkuria. Liidaaminen on siis ns. alaköysikiipeilyä eli köysi ei kierrä yläankkurin kautta vaan kiipeilijä kuljettaa köyttä mukanaan, asettaa varmistuksia (esim. jäällä jääruuvit) kallioon tai jäähän ja kiinnittää köyden näihin varmistuspisteisiin turvaten omaa kiipeilyään. Tarkoituksena olisi ensi kautena alkaa myös liidaamaan jäätä, nyt on vielä toistaiseksi haettu tuntumaa ja kokemusta. Jääliidissä riskejä on tietysti huomattavasti enemmän, kuin yläköysikiipeilyssä niin en ole ollut ihan vielä valmis kohtaamaan niitä.
Moni asiakas kysyy myös usein sitä, että missä kaikkialla tätä lajia voi harrastaa niin kerron yleensä, että luonnon putouksia löytyy sieltä sun täältä eikä tarvitse välttämättä lähteä edes kauas tai korkealle. Jääkiipeily ei myöskään vahingoita kalliota niin mm. kansallispuistoalueilla jääkiipeily on sallittua, vaikka muu kiipeily olisi kiellettyä. Kalliokiipeilyssä usein joudutaan putsaamaan kallioiden sammalta ja jäkälää mm. teräsharjalla niin sehän tuhoaa tietenkin lajistoa ja siitä syystä usein kielletty kansallispuisto- tai luonnonpuistoalueilla. Nuuksiostakin löytyy mukavia luonnonputouksia esim. Romvuorelta, Pitkäjärven vastarannalta jos katsotaan Swinghillistä päin. PK-seudun lähellä on myös tunnettuja putouksia mm. Kauhala Kirkkonummella, Kouvolan suunnalla Lintojanvuori ja Pyörämäki.
Miten lähteä liikenteeseen? Niinkuin kaikki urheilu tänä päivänä, tämäkin menee varusteurheilun puolelle… Jäätä on vaikea kiivetä lenkkarit jalassa niin jääkiipeilyyn tarvitset jäykkäpohjaiset (D) ylävuorikengät, jääraudat (mieluiten tekniset putousraudat missä sahalaitaiset kärkipiikit varpaiden edessä, jos alat enemmän lajia harrastamaan niin saat niillä paremman pidon jäähän, kuin vaellusrautojen kanssa missä piikit eivät ole sahalaitaiset), putoushakut (taas puhutaan teknisistä eli sahalaitaisten terien kanssa) ja sitten muut perus kiipeilykamat eli valjaat, kypärä, köysi, varmistuslaite + muut kilkkeet ja jääkiipeillessä mieluiten suojalasit tai visiirillinen kypärä suojatakseen silmiä jäältä, sillä jäätä kimpoaa aika paljon päin pläsiä kun niitä hakkuja sinne jäähän iskee. Itse kiipeän tällä hetkellä hyviksi todettujen Hanwagin ylävuorikenkien kanssa, joilla olen myös käynyt Alpeilla vuorikiipeilemässä. Jäärautoina on Petzlin Lynx automaattiraudat ja hakkuina Petzl Nomic hakut. Sitten kun aletaan liidaamaan toki tarvitaan vielä niitä jääruuveja ja jatkoja näiden lisäksi. Varusteet kun ovat kunnossa (omat, laina tai vuokra) niin sitten tietty tarvitset kaverin kenen kanssa lähdet kiipeämään tai voit liittyä mm. Alppikerhoon ja lähteä heidän vuosittaisille jääkiipeilyreissuille Korouomalle tai Kouvolaan. Eli tekosyyt nurkkaan ja eikun jäälle!
Toimistosta erämaahan 