
Työskentelyä kiipeilyn ja vuorten parissa
Aloittaessani kiipeilyn joskus vuonna 2016 paikkeilla, en ajatellut, että voisin koskaan työskennellä harrastukseni parissa. Viimeisimpänä ennen kiipeilyn parissa työskentelyä jopa mietin, että pilaako se sitten oman harrastuksen, jos sitä alkaa tekemään työkseen, mutta tätä ei ole onneksi tapahtunut. Se miten päädyin työskentelemään kiipeilyn parissa on hauska ja monimuotoinen tie, sattumaa, tuuria ja tahtoa. Omalla kohdallani…
Harjannekiipeilyä
Viime kesän reissulla Mont Blanc ei ollut ainoa mitä tehtiin vaan tuttuun tapaan oli akklimatisointia eli korkeaan ilmanalaan totuttautumista ennen Blancia ja muuta kiipeilyä Blancin jälkeen. Aina sanon mm. asiakkaille kun puhutaan vuorikiipeilystä, että yksi syy miksi Alpeilla on kiva kiipee on se, että niin lyhyessä ajassa pystyy tekemään todella paljon. Lennäppä Himalajalle viikoksi ja…
Mont Blanc 4810m
Oli tiistaiaamu 27.6 ja Cristina tuli hakemaan meidät Courmayeurista noin klo 10 ja lähdimme huristelemaan hänen autollaan kohti Chamonixta ja Les Houchesin hissiasemaa. Sieltä muutamalla hissillä ja vuoristojunalla pääsimme Nid d’Aiglen (2300m) juna-asemalle Mont Blancin juurelle. Oli siisti fiilis kun Bellevuen vuoristojuna-aseman kohdalla konnari käski tavallisia turisteja ja vaeltajia poistumaan ja ainoastaan Blancin vuorikiipeilijät saivat…
Manaslu Circuit
Pääsin onnekseni ensimmäisenä aventuralaisena vetämään asiakkaille Manaslu circuit vuorivaelluksen Nepalissa nyt keväällä. Sitä on speksattu aina Samuli Mansikan vaellusopas ajoilta saakka ja nyt löytyi siihen oikea aika ja saatiin asiakkaat mukaan, jotta sen sai toteutettua. Manaslu circuitin vaellus ei ole Nepalissa helpoimmasta päästä ja päivämatkatkin hipoivat useampana päivänä 20-25km. Manaslu circuitin trekkireitti on avattu turisteille…
Vuoristotauti
Vuoristotauti nimenä usein hämää ja sen luullaan olevan yksi sairaus tai tauti, vaikka todellisuudessa se on kasa oireita, joita muodostuu kehoon, silloin kun kehomme yrittää sopeutua korkeaan ilmanalaan. Mitä huonommin sopeutumisreaktio vuoristossa sujuu, sitä todennäköisemmin vuoristotaudin oireita alkaa kehossamme ilmaantumaan ja mitä enemmän näitä oireita alkaa kasaantumaan, muuttuu taudin muoto yleensä akuutiksi vuoristotaudiksi (Acute mountain…
Jääkiipeilyn ihmeellinen maailma
Kokeilin ensimmäistä kertaa jääkiipeilyä vuonna 2019 kun törmäsin Kiipeilyareena Salmisaaressa Adventure Partnersin mainokseen, joka oli suunnattu Kiipeilyurheilijat ryn jäsenille, sillä Apis tarjosi Kuryn jäsenille jääkiipeilykokeilua spessuhintaan (edelleenkin näitä tarjouksia tulee joka kausi, joten Kuryn jäsenet, silmät ja korvat auki!). Laji oli silloin itselleni täysin tuntematon, enkä tiennyt, että sellaista voi edes harrastaa Suomessa. Jääkiipeilykokeilussa tutustuimme…
Annapurna Circuit
Ai, että! Sain elämäni tarjouksen viime vuoden lopussa, kun mulle tarjottiin uramahdollisuutta olla matkanjohtajana Matkatoimisto Aventuran vuorivaelluksilla. Ensimmäiseksi reissuksi lukittiin yksi Nepalin suosituimmista vuorivaelluksista; Annapurna Circuit 17.9-3.10.2022 ja aika nopeasti tulikin info, että ryhmä on täynnä ja mua odotti 15 innokasta vaeltajaa tulevalle reissulle. 2016 Nepalissa puhuin mun silloisen paikallisen oppaan kanssa vuorivaellusten ohjaamisesta ja…
Alppikiipeily
2019 olin ensimmäistä kertaa Alpeilla kiipeilemässä. Aiemmat Alppireissuni olivat olleet laskettelua Itävallan Alpeilla kun olin lapsi. Päädyin 2019 Adventure Partnersin eli Apiksen Mont Blanc reissulle monen ”sattuman” kautta. Alkuvuodesta 2019 näin Salmisaaren Kiipeilyareenalla mainoksen Apiksen jääkiipeilykokeilusta Oulunkylän Pirunkalliolla ja ilmoittauduin sinne. Apis oli siihen aikaan vielä itselleni tuntematon firma, mutta avattuani heidän kotisivut, selvisi aika…
Polkujuoksu
Palaudun juuri kotona lauantaisesta Nuts Ylläs Pallas juoksutapahtumasta, missä tarkoituksena oli juosta 37km Ylläksen maastossa, mutta juoksijan polven kipeytyessä, jouduin keskeyttämään oman juoksuni 21km kohdalle. Juoksu itselleni on ollut vähän samanalainen haamu, kuin mitä hiihto oli. Lapsena juoksin ja olin hyvä mm. 100m sprintissä, mutta juoksu sinällään ei koskaan ole ollut se oma laji. Olen…
Jaksaa jaksaa, mä vaan hiihdän
Miten se meni mitä Antti Tuisku laulaa; Jos nyt jaksan viel tän yhden mäen yli, onks sen jälkeen uusi mäki, jaksaa jaksaa, mä nään tähtii, mä vaan hiihdän, mä rukoilen, mä vaan hiihdän? Siltä se välillä tuntuu sukset jalassa. Välillä saan kysymyksiä mun urheilulajeihin tai reissuihin liittyen, et mikä siinä kiehtoo. Usein vastaus on ”No…
Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.
Seuraa blogiani
Hanki uusin blogiteksti suoraan sähköpostiisi.